Jokatapauksentie

Kesällä 2012 päätimme mieheni kanssa, että lapsi saisi tulla jos on tullakseen. Olin aina tiennyt haluavani lapsia ja nyt aika tuntui oikealta. Äidiltäni olin kuullut, että sekä minä että siskoni saimme alkumme heti, kun tilaisuus annettiin. Kuvittelimme siis, että viimeistään vuoden päästä meitä jo olisi kolme. Joka kierrossa olin varma, että nyt tärppäsi. Tunsin kaikki raskausoireet, jotka googlesta löysin. Lopetin vähäisenkin alkoholinkäytön enkä enää syönyt vuohenjuustoa. Halusin kertoa kaikille, että nyt me olemme päättäneet perustaa perheen. Onneksi en kuuluttanut uutistani kovinkaan monelle. Lapsi ei ollut tullakseen. Jännitys siitä, että elämä muuttuisi, alkoi kääntyä pelkoon siitä, että meissä on jotain vikaa. Lapsi ei enää saanut tulla jos siltä tuntui, vaan sen oli tultava. Kyttäsin kalenteria, ja mieheni piti olla aina valmiina. Homma muuttui tekemiseksi. Tuli syytöksiä ja itsesyytöksiä, keskusteluja siitä, oliko perheen perustaminen välttämätöntä...

"Ajankohtainen kysymys, toki siksi, että blogin kirjoittajan on luultavasti hyvä esittäytyä mahdollisille lukijoille. Mutta myös siksi, että tuo "minä", on tällä hetkellä hiukan murroksessa, hakusessa. Tällä hetkellä koen olevani ennen kaikkea äiti. Tuo sana sisältää niin paljon ylpeyttä, rakkautta, pelkoa ja epävarmuutta. Monen vuoden lapsettomuustaistelun jälkeen ihme toteutui, ja täydellinen poikamme sai alkunsa vuonna 2015." Näin kirjoitin alkuvuodesta. Teksti jäi kesken, kuten jäi blogikin. Uusi aalto, jota odotin, olikin aivan erilainen kuin aavistin.Vaikka toki juuri siihen blogin nimikin viittaa, että monesti elämä johdattaakin aivan muualle, kuin itse kuvittelee. Aloittaessani blogini olin juuri päättänyt alkaa toteuttaa itseäni ja olla myös muuta kuin äiti. Haastoin itseni ja ryhdyin opiskelemaan täysin uutta alaa, ohjelmointia, ilmaisen MOOC-verkkokurssin kautta. Opiskelu vei kaiken oman aikani, eli poikani päiväuniajat, yömyöhäisen sekä lapsen ...